Elämä Energia Haasteet

Elämänpolusta

Kun olimme vielä taivaassa olevia sieluja, suunnittelimme omaa tulevaa elämänpolkuamme maan päällä. Kävimme läpi entisiä elämiämme, ja pohdimme mitä haasteita meillä on vielä jäänyt kohtaamatta maanpäällisellä vaelluksellamme.

Jos meille tulee eteen samankaltainen haaste elämässämme kerta toisensa jälkeen, meidän tulee ratkaista se eri tavalla kuin ennen. Muuten tulemme kohtaamaan kyseisen kaltaisen haasteen vielä kerta toisensa jälkeen, ennen kuin tämä elämämme oppiläksy on hyväksyttävästi suoritettu.

Kaikki elämissämme tapahtuva paha ja ikävät asiat pitävät näin sisällään myös jotain hyvääkin, vaikka se ensi alkuun on erittäin vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Elämissämme on myös useita erilaisia vaiheita. Joskus voi olla pitkähkö ajanjakso, jolloin tapahtuu ikäviä ja raskaita asioita, mutta se ei voi jatkua suinkaan loputtomiin.

Soittelemisiin, Serena, 246.