Elätkö valhemaailmassa
Joskus joudumme valehtelemaan kohteliaisuus syistä. Jos saat lahjan, josta et pidä, et voi mielestäni yleisistä kohteliaisuus syistä töksäyttää, ettei voisi vähempää kiinnostaa kyseinen lahja. Käskemme myös lapsemme kiittää saamastaan lahjasta, vaikka hän ei siitä pitäisikään. Näin lapsi tuntee olonsa ristiriitaiseksi, koska hänelle on sanottu ettei saa valehdella mutta nyt nimenomaan käsketään puhumaan muunneltua totuutta.
Tiesitkö, että on olemassa ihmisiä jotka ovat rakentaneet koko elämänsä perustaksi silkat valheet. Tälläiset henkilöt ovat usein narsisteja, joiden elämän perusta horjuu hataran korttitalon varassa. Lopulta he voivat alkaa itsekin uskoa omien fantasioidensa perusteella rakennettuun valhemaailmaansa. Loppujen lopuksi tämänkaltaiset henkilöt eivät ole ollenkaan varmoja itsestään. He itse joutuvat kumminkin kärsimään eniten palturin puhumisistaan.
Soittelemisiin, Serena, 246.