Haasteet Hyvinvointi Muutos

Erilaisista tiedemiehistä

Läpi koko historiamme keskuudestamme on löytynyt erilaisia tiedemiehiä ja keksijöitä, jotka ovat herättäneet epäuskoa muissa ihmisissä. Maata pidettiin ennen pannukakun muotoisena, ja väitteet että maapallo olisi pallonmuotoinen, oli hyvin kiistanalainen. Aristoteles kehitti teoriansa huomiosta jo 350 eKr, että Maan tekemä varjo kuuhun oli pyöreä kuunpimennyksen aikana.

Myös rattaan kehittämisellä oli tärkeä merkitys liikkumisen kannalta. Polkupyörän kehitti saksalainen Karl von Drais 1800 -luvun alussa. Saksassa kehitettiin myös ensimmäinen polttomoottorilla varustettu auto vuonna 1886. Auton nimi oli Benz Patent- Motorwagen, ei ollut varmaan ihan nykyajan Mercedes Benz.

Ilman ihmisten keksimisen taitoja ja kykyjä kehittää uutta, olisimme melkoinen takapajula. Seuraavassa postauksessani tulen pohtimaan erilaisten tutkimusten eettisyyttä. Kuka tunnistaa kuvassa olevan kuuluisan tiedemiehen?

Soittelemisiin, Serena, 246.