Energia hypnoosi Noituus Okkultismi

Hypnoosista

Onko sinua koskaan hypnotisoitu? Joskus televisiossa on näytetty ohjelmia, joissa ihmiset tekevät hassuja asioita ollessaan hypnotisoituja. Hypnoosia voidaan käyttää myös hyödylliseen tarkoitukseen, esimerkiksi apuna tupakoinnin lopettamiseen.

Jo muinaisessa Kreikassa ja Egyptissä papit yrittivät auttaa ihmisiä vaivuttamalla heidät hypnoosiin joko henkisten tai fyysisten oireiden vuoksi. Itävaltalainen lääkäri, Frantz Mesmer, yritti 1700 -luvulla saada hypnoottisen voiman parantamaan asiakkaitaan. Hän puhui magnetismista, mutta joidenkin mukaan nimenomaan hypnotisoija hallitsi potilastaan.

Itse en ole koskaan vaipunut hypnoosiin, kohteen täytyy olla suostuvainen tai suggeroitava, jotkut epäilevät heidän haluavan miellyttää hypnotisoijaa. Hypnoosia on kumminkin käytetty kivun lievittämiseen, palauttamaan jo unohtuneita muistoja tai poistamaan esiintymispelkoa ja kehittämään urheilusuorituksia paremmaksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.