Kestävät perusteet
Jos nuori on kasvanut niin sanotussa turvattomassa ympäristössä, eikä hänelle ole asetettu riittävästi rajoja, hän todennäköisesti tulee kokeilemaan päihteitä heti kun on siihen mahdollisuus.
Jos lasta ei ole kuunneltu tarpeeksi eikä arvostettu hänen mielipiteitään, hän tulee erkanemaan vanhemmistaan ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi tämä käsitys hänestä itsestään voi siirtyä työelämään, eikä hän kykene koskaan arvostamaan ja tuomaan itseään esille tarpeeksi.
Lapsen tulisi tuntea olevansa rakastettu juuri sellaisena kuin hän on, pienine vikoineen kaikkineen. Jokainen elämä on arvokas ja sille pitää rakentaa pysyvät ja kestävät perusteet alusta alkaen.
Pahinta on se, jos hän kokee että hänen pitäisi jatkuvasti hävetä itseään eikä hänen kanssaan keskustella. Minä kysyn omilta lapsiltani joka päivä että mitä kuuluu. Kerron myös usein että rakastan heitä.
Soittelemisiin, Serena, 246.