Kuulutko joukkoon
Meistä miltei jokainen voi jossain vaiheessa elämäänsä tuntea olonsa itsenäiseksi. Yksinäisyyden tunne voi olla sosiaalista, jolloin henkilöllä ei ole läheisiä ystäviä tai muita ihmissuhteita. Yksinäisyys voi olla myös emotionaalista, jolloin merkityksellisyys puuttuu olemassa olevista ihmissuhteista. Tätä voi esiintyä yleensä työpaikoilla tai muunlaisissa yhteisöissä.
Yksinäiselle voi helposti tulla joukkoon kuulumattomuuden tunne, jolloin hän kokee olevansa kelpaamaton ja arvoton. Tällöin hän saattaa vetäytyä omiin oloihinsa yksinäisyyteen entistäkin enemmän. Näin yksinäisyyden kierre on syntynyt.
Yksinäinen ihminen voi helposti yrittää miellyttää muita, jotta kuuluisi enemmän joukkoon. Kun hän kokee hylkäämisen, hänen omanarvontunteensa ja omat voimavaransa kuihtuvat entisestään. Hän vetäytyy yhä enemmän omaan kuoreensa ja yksinäisyyden syöksykierre pahenee entisestään.
Soittelemisiin, Serena, 246.