Kuulutko joukkoon
Meillä jokaisella on sisäänrakennettu tarve kuulua johonkin joukkoon, yhteisöön, ainakin esimerkiksi perheeseen. Sanotaan, että esimerkiksi tähteläisillä on taipumus tuntea itsensä ulkopuoliseksi joukossa kuin joukossa. Tähteläisellä tarkoitetaan, että henkilöllä olisi mahdollisesti menneitä elämiä joillakin toisilla planeetoilla.
Itse koen melko usein tätä ulkopuolisuuden tunnetta. Vaikka olenkin jo vahvasti keski-ikäinen perheenäiti, tämä tunne etten kuulu joukkoon, sivaltaa mieleen aina yhtä ikävästi. Tiedän, etten jaksa juhlia iltaisin ja olen ehkä erilainen kuin muut, mutta… Samoin kun kälyt eivät koskaan hyväksyneet minua, se tuntui ikävältä, vaikka olimmekin liian erilaisia ja sanoinkin etten edes halua kuulua joukkoonne.
Totuus on se, ettei ketään tulis vähätellä tai nolata, vaikka olisikin erilainen kuin muut. Me kaikkihan olemme luojan luomia erityisiä valo-olentoja.
Soittelemisiin, Serena, 246.