Elämä Haasteet Mielenterveys Muutos Tunteet Työ

Menestyksen varjopuolet

Luin Sunrise Avenue yhtyeen keulahahmon Samu Haberin haastattelun, jossa hän kertoi ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän oli erittäin varakas aikoinaan ja oli myös tavallaan vastuussa omasta yhtyeestään, joka takoi rahaa ja paljon jatkuvalla syötöllä.

Hänelle alkoi tulla fyysisiä ja myös psyykkisiä vaivoja, koska hän eli liian hektistä elämää. Kun jokin sovittu asia peruuntui, hän alkoi huomata ettei hänellä olekaan enää kunnon luottoystävää, jonka kanssa voisi jutella omista ajatuksistaan ja kertoa miten pahalta hänestä tuntuu.

Samu jättäytyi pois oravanpyörästään levy-yhtiön jäsenten sinnikkäästä vastustuksesta huolimatta ja alkoi todella ottaa aikaa itselleen. Hän myös muutti Suomeen, jossa on Eurooppaa väljempää ja kiireettömämpi ilmapiiri. Hän myös alkoi pitää enemmän yhteyttä ja tavata äitiään ja muita levybisneksestä ulkopuolisia henkilöitä.

Soittelemiin, Serena, 246 .