Elämä Haasteet Mielenterveys

Suru-uutisia

Tänään aamupäivällä saimme kuulla suru-uutisen, Vantaalaisella ala-asteella oli tapahtunut kouluammunta, jossa 12-vuotias lapsi oli menettänyt henkensä. Kaksi muuta lasta olivat loukkaantuneet ja ampujana oli myös samanikäinen lapsi. Loukkaantumiset olivat vakavia.

Mikä saa lapsen tekemään tälläisen hirmuteon? Hän ei varmasti ymmärrä niitä seurauksia, joita hänen teollaan tulee olemaan. En tiedä oliko häntä kiusattu, oliko hän ahdistunut tai masentunut. Yhtä kaikki, tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Vuonna 2008 oli Kauhajoen koulusurma, jossa sai surmansa yksitoista ihmistä. Tämäkin oli äärettömän surullinen ja vakava tapaus.

Aseitahan tulisi säilyttää lukitussa kaapissa, jotta asiattomat eivät saisi niitä käsiinsä. Kyseessä oli luvallinen käsiase, jonka lapsi oli ottanut salaa haltuunsa. Tämä lapsi on luovutettu sosiaaliviranomaisten haltuun.

Serena, 246.