Elämä Energia Haasteet

Elämänpolusta

Kun olimme vielä taivaassa olevia sieluja, suunnittelimme omaa tulevaa elämänpolkuamme maan päällä. Kävimme läpi entisiä elämiämme, ja pohdimme mitä haasteita meillä on vielä jäänyt kohtaamatta maanpäällisellä vaelluksellamme. Jos meille tulee eteen samankaltainen haaste elämässämme kerta toisensa jälkeen, meidän tulee ratkaista se eri tavalla kuin ennen. Muuten tulemme kohtaamaan kyseisen kaltaisen haasteen vielä kerta toisensa jälkeen, […]

Elämä Energia Haasteet Mielenterveys

Onko raha tärkeintä

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, moni meistä voi keskittyä uraan ja rahaan ansaitsemiseen niin täysillä, että terveys ja ystävyys kärsivät ja lopulta kun terveys alkaa horjua he huomaavatkin olevansa miltei täysin yksin. Heillä ei ole ollut kaiken kiireen keskellä tarpeeksi aikaa hoitaa kunnolla läheisiä ihmissuhteitaan. On vanha sanonta, että pelkästään raha ei tee onnelliseksi, se vaan […]