Haasteet Hyvinvointi

Talousvajetta

Viime hallituksen aikana Suomessa luotiin sote -uudistus, josta on satanut paljon kritiikkiä. Uutisista kuulin että Suomen kokoisessa valtiossa on aivan liikaa hyvinvointialueita. Esimerkiksi Isossa -Britanniassa, jossa on paljon enemmän asukkaita, on vain yksi hyvinvointialue.

Terveydenhuoltoalalla on noin miljardin euron vaje, vaikkei työntekijöitä ole tällä hetkellä läheskään riittävästi. Palkanmaksussa on ollut isoja ongelmia, ihmiset ovat saaneet palkkoja väärin laskettuina tai pahasti myöhässä. Terveyskeskusten puhelimet ovat ruuhkaantuneet, tarpeeksi vastaajia ihmisten puheluihin ei ole.

Kysymys kuuluukin, mistä tämän asian paikkaamiseen saadaan varat. Todennäköisesti tuloverotus tulee jälleen nousemaan. Varoja viedään perinteisesti lapsilta, nuorilta ja vanhuksilta. Bailaamisesta mainetta maailmanlaajuisesti saavuttanut entinen pääministerimmekin julkisti jo ennalta juorutun avioeronsa vaalien jälkeen.

Soittelemisiin, Serena, 246.