Elämä Haasteet Johtaminen Työ

Työhyvinvoinnista

Jo pitkään on puhuttu siitä, mitä on hyvä johtaminen, on siirrytty puhumaan muun muassa ihmisten johtamisesta, eli leadershipistä. Aiemmin on ollut käskemisen ja kontrolloinnin johtamiskuvio, josta on yritetty siirtyä innostamisen ja innovoinnin johtamismalliin. Mutta onko tässä onnistuttu? Mielestäni käskytys ja kontrollointi ovat edelleen pinnallaolevia malleja.

Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja innostuvat myös eri asioista. Suuri kysymys onkin, miten pystytään motivoimaan ihmisiä enemmän ja saadaan heidät parantamaan suoritustaan. Raha ja pitemmät lomat varsinkin ovat näitä motivointikeinoja.

Ihmisten tulisi voida hyvin työssään ja työympäristössään. Töihin ei pitäisi olla vaikea ja inhottava tulla. Mutta miten luodaan innostava ja kannustava työilmapiiri, koska työyhteisössä usein syntyy kuppikuntia. Näiden kuppikuntien ulkopuolisena oleminen vaikuttaa olennaisesti työhyvinvointiin. Myös työn epätasapuolinen jakaantuminen vaikuttaa työssä jaksamiseen.

Soittelemisiin, Serena, 246.